Tänään salille kolmatta kertaa. Tapasin toissaviikolla salini personal trainerin ja laadittiin mulle kiinteytysohjelma. Siinä on ensin 10-15 min juoksumatolla, 3x15 sarjaa kolmella eri jalkalaitteella, 5-10 min crosstraineria, 3x15 sarjaa kolmella eri vatsalihaslaitteella, taas crosstaineria ja kolmea eri liikettä painoilla. Ja lopuksi kävelyä juoksumatollla. Treeni tuntuu tehokkaalta ja olen aina saanut tehtyä kaiken paitsi pystypunnerrukset. Käsipainoja pidetään olkapäiden tasalla ja nostetaan kädet suoriksi. Ekan kerran jälkeen paikat olivat mukavan kipeinä seuraavana päivänä, mutta toisen kerran jälkeen eivät. Yritän tänään tehdä treenin nopeampaan tahtiin. Tavoitteenani on, että joulukuussa jaksan tehdä kaikki pystypunnerrukset ja olen maksimiajan sekä juoksumatolla että crosstrainerilla.

Jotenkin outoa, mä en ole ikinä tykännyt tän tyyppisestä urheilua. Tähän mennessä se on ollut aina paljon "tarkoituksenmukaisempaa", kuten kamppailulajia tai tanssia. Hölkkäämään en kyllä edelleenkään aio mennä. Ehkä salilla käyminen on aiemmin ollut vastenmielistä juuri tarkoituksettomuuden takia. Menin joskus viime vuonna äitini kanssa salille. Crosstrainer oli ainoa laite jonka tunnistin, joten vietin kokonaiset 45 minuuttia sillä, luultavasti vastus aivan alhaalla. Nyt mä tiedän mitä tehdä ja voin odottaa tuloksia. Lisäksi tää sali on lyhyen kävelymatkan päässä ja se on hiljaisin koko kunnassa. Siellä ei käy mitään kakskymppisiä supermimmejä, vaan lähinnä keski-ikäisiä normaalikehoisia ihmisiä, sekä muutama mummo ja bodarimies.

Mä olen yhä skeptinen sen suhteen, mitä hyötyä kuntoilusta on laihtumisessa, mutta tuntuu hyvältä liikkua taas. Mulla oli ikävä sitä sore-tunnetta jota en osaa kääntää.
"Man, I sure regret that workout!" -No one, ever


PS. Kaikki kuntoilumotivaatiobiisiä kaipaavat: Daft Punk - Harder Better Faster (alkuperäinen miksaamaton versio musta parempi, ei linkkiä koska olen lahjaton yksilö)